HUOMIO kaikille vapaille kansalaisille Siellä Ulkona

Imag0139

Koodinimeni on ”heiluu nauhurin kanssa”. Oikeaa nimeäni, ikääni tai sukupuoltani en voi kertoa. Tehtäväni on äärimmäisen salainen – ja hengenvaarallinen. Voi hyvin olla, että tämä on viimeinen lähetykseni ulkomaailmaan. Jatkuva vaara ei kuitenkaan saa horjuttaa minua tällä tiellä – kansalla on oikeus tietää!

Soluttauduin Puolueeseen jo jonkin aikaa sitten. Olin yllättynyt siitä, miten helppoa sisäpiiriin pääsy lopulta oli. Minulla oli hyvä tuuri – propagandaosastolla oli kipeä henkilöstöpula, ja kirjalliset taitoni ja toimintavalmiuteni vakuuttivat tietyt avainasemassa olevat henkilöt. Pian istuin jo saunan lauteilla ylimmän johtoportaan kanssa aivan kuten kuka tahansa vuosia Puoluetta uskollisesti palvellut. 

Työ propagandaosaston leivissä on ollut vaativaa – henkilökohtaiset rajani ja eettiset vakaumukseni ovat joutuneet koetelluiksi. Olen kuitenkin tehnyt sen, mitä roolini ylläpitäminen on vaatinut. En enempää, en vähempää. En voi väittää, ettei Puolueen arvomaailma olisi ollenkaan päässyt vaikuttamaan omaani. Paineet ovat hirvittävät, ja tämä tehtäväni tulee varmasti muuttamaan minua pysyvästi ihmisenä. Vapauden, totuuden ja tasa-arvon ideaalit ovat kuitenkin kirkkaina mielessäni. Pysyn vahvana. 

Imag0140

Viikkojen odotus ja valmistautuminen ovat tulossa tiensä päähän. Olen saapunut Helsingradiin, Kaapelitehtaalle. Täällä alkaa pian Alternative Party 2011 – Red Machine -tapahtuma, Puolueen voimannäyte. Aion selvittää perin juurin, mitä näiden seinien sisäpuolella tapahtuu ja millaiselle propagandalle viattomat vapaat kansalaiset täällä alistetaan. Ainakin yksi rehellinen ja lahjomaton ääni kantautuu ulkomaailmaan tästä korruption ja poliittisen juonittelun pesästä!

Imag0141

-heiluu nauhurin kanssa, totuuden ääni

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s