Ihminen ja kone kohtaavat taiteen infrapunahuoneessa – Cartes Flux 2011 alkaa tänään!

Tänään alkavilla uusmediataiteen Cartes Flux 2011 -festivaaleilla Helsingissä ja Espoossa on nähtävillä mm. interaktiivisia taideteoksia, joiden ulkomuoto, äänimaailma ja tunnelma muuttuvat teosta katsovan henkilön mukaan. Tapahtuma on käynnissä 18.-23.10. Espoossa ja Helsingin Kaapelitehtaalla. Digiluovuus.fi haastatteli festivaalin yhtä järjestäjistä, pehmeän elektroniikan ystävää Suvi Alankoa.

Suvi-img_3875

Kuvassa Suvi Alanko. (Kuvaaja: Mikko Wilson)

1. Kuka olet?

Olen Suvi ja tämänhetkisenä elämäntavoitteenani (ne vaihtuvat aina välillä) on tukea elektroniikkaharrastuksen ja digitaalisen taiteen kehitystä Suomessa. Elän noin yleisesti taiteen, demoskenen, nörttikulttuurin, sosiaalisuuden ja median, sekä elektroniikkaharrastusten keskellä. Olen koulutukseltani digitaaliseen kulttuuriin erikoistunut tuottaja ja tiedottaja.

Olen aina ollut kiinnostunut asioista varsin laaja-alaisesti, ja tämä kiinnostus onkin vienyt minua myös digikulttuurin saralla moniin erilaisiin tehtäviin mediakasvattajasta Euroopan laajuisen laskentaverkkoinfrastruktuurin (Grid) viestintätehtäviin sekä elektroniikkarakentelun ja mediataiteen maailmaan.

2. Mitä tietokonetta käytät?

Eka tietokoneeni on ollut varmaankin joku perheen yhteinen IBM:n 286 ollessani ala-asteelainen. Vanhempani pitivät tosi tärkeänä tarjota lapsilleen mahdollisuus teknologian käyttöön jo aika varhain. Pelasin Pacmania päivittäin koulun jälkeen, eli en todellakaan ole niitä ihmisiä, jotka jo 8-vuotiaana koodasivat omat ohjelmansa. Ala-asteella osallistuin koulun hypermedia-kerhoon ja taisin olla tuossa mielessä vähintäänkin tytöksi outo. Nykyisin käytän sekä töissä että kotona Applen koneita ja OSX:ää.

3. Olet Cartes Flux 2011:in järjestäjiä. Mitä odotat itse eniten Fluxilta?

Eniten odotan ehkä saksalaissyntyisen Marko Timlinin luentoa ihmisen ja koneen kohtaamisesta. Luento pidetään lauantaina klo 14 alkaen, ja Marko lupasi puhua niin, että presentaatiosta saavat jotain sekä täysin ummikot, että teknologiaa omissa teoksissaan käyttävät taiteilijat.

Festivaaleille on tulossa tänä vuonna monta maailmanluokan installaatiota. Koska jokaista ei voi nostaa tähän erikseen esille, niin infrapunainen huone, jonka seinien salakirjoitus paljastuu esim. kamerakännykän avulla, ja For Those Who See -teos tulevat ensimmäisinä mieleen. For Those Who See on saksalaistaiteilija Daniel Schulzen ääni-impulseja visuaaliseksi muuttava teos, joka ainakin kuvien perusteella on myös todella kaunis.

Tapahtuma jota olen suoraan järjestämässä on perjantaina klo 16-20 järjestettävä Arduino-äänityöpaja, johon on muuten vielä pari paikkaa vapaana.

Mindbox

Kuvassa Arcade- tai hedelmäpeliä muistuttava MindBox. (Kuva: Cartes)

4. Fluxeilla on ohjelmistossa myös live-koodausta. Mitä se on?

Live-koodaus on kertojasta ja kuulijasta riippuen joko performanssi tai prosessipohjaista ohjelmointia. Ideana on, että tietokoneohjelma luodaan uusiksi ohjelmoimalla sen ääniä ja muotoja samalla kun se on käynnissä. Live-koodaus on David Griffithsin videoteoksen “Abstract Livecoded Machinima” kantava osanen. Videoteoksessa nähdään, kuinka valmis tietokonepeli muokataan ohjelman edelleen pyöriessä uudeksi ja erilaiseksi. Teos on esillä Kino Tapiolassa, jossa se on nähtävillä osana Cartes Flux 2011 -videoteosten kokonaisuutta. Cartes Flux 2011 -screeningin ensiesitys suurelta kankaalta on tänään tiistaina 18.10. Kino Tapiolan elokuvasalissa.

5. Miten Alternative Party ja Flux suhteutuvat toisiinsa?

Tämä on varmaan mielipidekysymys, mitä itse sanoisit tähän? =)

Molemmat, Alternative Party ja CARTES, yhdistävät toiminnassaan mielestäni onnistuneesti taidetta ja teknologiaa. Jos puhutaan festivaaleista, niin Alternative Party on sisällöltään ja kävijäprofiililtaan teknologisempi tapahtuma, Cartes Flux taas keskittyy taidesisältöihin. Alternative Partyilla on paljon esim. ohjelmoijia, Cartes Fluxissa taas kulttuuriväkeä. Molemmat tapahtumat kuitenkin sisältävät samoja elementtejä, ihmisiä ja sisältöjä. Esim. äsken mainitun Griffithsin videoteos on tänä vuonna esillä Cartes Fluxissa, viime vuonna Griffiths esiintyi Alternative Partyilla.

Alternative Partyjen sydän, demot, sopisivat mielestäni oikein hyvin myös CARTESin ohjelmistoon, joko festivaaleille tai muutoin. Tapahtumat järjestetään tarkoituksella yhtä aikaa, jotta kävijän kannalta olisi mahdollisimman helppoa pistäytyä molemmissa.

Zoanthroid

Kuvassa Zoanthroid – kineettinen objekti, orgaaninen entiteetti. (Kuva: Cartes)

6. Millaisena näet henkilökohtaisesti Cartesin tulevaisuuden?

CARTESilla on mielestäni hyvät mahdollisuudet kehittää ja virkistää kentän toimintaa nostamalla esim. Suomessa toistaiseksi vähemmän tunnettuja tekniikoita ja mediataiteen osa-alueita esille.

Minun unelma-CARTESini on teknologian ja taiteen suunnannäyttäjä, joka tarjoaa kurkistuksia ja asiantuntemusta teknologisiin aallonharjoihin jo silloin kun kukaan ei ole vielä täysin varma niiden teollisista tai taloudellisista sovelluksista. Näen CARTESin otteen yhä sosiaalisempana ja osallistavampana, ja sen roolin merkittävänä uusien keksintöjen käyttöönotossa ja levittämisessä. CARTESkin kuuluu Espoon ns. T3-alueelle, jossa keskeistä on tieteen, taiteen ja talouden vuorovaikutus.

Cartes-kino-weegee

Kuvassa Cartes Kino, WeeGee-talolla Espoossa. (Kuva: Cartes)

7. Mikä sinua tällä hetkellä kiinnostaa eniten Arduino-rintamalla?

E-tekstiilit ja wearable electornics (nimikkeistä ja termeistä tuntuu olevan koulukuntaeroja). 😉

Pehmeisiin asioihin, kuten vaikkapa pyöräilytakkiin yhdistettävä elektroniikka kiehtoo mieltäni paljon. Uskon, että siltä saralta löytyy myös seuraavia tieteen, designin ja teollisuuden läpimurtoja.

Ehkäpä myös [elektroniikkaharrastajien kuuluisuus] Jeri Ellsworth saapuu Suomeen liiketunnisteisessa LED-mekossaan ja Nintendo-käsilaukkunsa kanssa. Saa nähdä.

8. Flux on ymmärtääkseni ollut aikamoinen voimanponnistus. Mitä teet Fluxin jälkeen?

Jaa-a. Pidän toivoakseni viikon tai pari lomaa.

9. Mitä terveisiä lähetät digitaalisen kulttuurin ystäville?

Tulkaahan Cartes Fluxeille (ja miksei myös Alternative Partyille) käväisemään ja inspiroitumaan.

Fluxin installaatiot ovat pääosin interaktiivisia, joten katsoja muuttuu tekijäksi, kokijaksi ja jopa osaksi teosta. Interaktiivisiin teoksiin asennetut anturit, kuten liike- ja valoanturit reagoivat reaaliaikaisesti ympäristöönsä. Näin teoksen ulkomuoto, äänimaailma ja tunnelma muuttuvat kokijansa mukaisesti.

Alternative Partyilta odotan eniten sitä, että ehtisin käväistä paikalla ja ehkä myös tavata Jeri Ellsworthin, joka on sosiaalisessa mediassa luvannut tulla käväisemään Suomessa. Alternative Partyilla on myös aivan mahtava yhteisö taustanaan!

Cartes Flux-festivaali järjestetään 18.-23. lokakuuta Espoossa Kino Tapiolassa ja Cartes Studiolla sekä Helsingissä Kaapelitehtaalla. Ilmainen sisäänpääsy. http://cartes-art.fi/flux2011

 

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s